Kissan hammashuolto: milloin ja miten?

Kissan hammashuolto: milloin ja miten?

Lemmikin hammas- ja suuongelmat voivat paitsi johtaa muihin terveysongelmiin, olla myös merkkejä jo olemassa olevista terveysvioista. Lisäksi ne tuovat ihmisillekin tuttua hammassärkyä ja kipua, jota kukaan ei toki ansaitse. Onneksi useimmat hammassairaudet on kuitenkin helppo ennaltaehkäistä ja hammashuolto hoituu osana arkea hampaiden harjauksen ja ruokavalion avulla. Esimerkiksi kuivamuona antaa hampaille töitä ja voi näin ehkäistä hammassairauksia.

Karvapallosi, niin lauhkea kuin se ehkä onkin, toimii yhä vaistojensa ohjaamana. Siksi se todennäköisesti pyrkii peittelemään kipuaan. Joitain merkkejä voi silti havaita. Jos kissa vaikuttaa apaattiselta eikä esimerkiksi enää leiki entiseen tapaansa, syö vähemmän tai arastelee suutaan, kannattaa sen suuhun vilkaista. Hammassairauden merkkejä ovat esimerkiksi suun ja ikenien punoitus ja turvotus, pahanhajuinen hengitys, verenvuoto ja runsas syljeneritys.

Hammaspesu

Eläinkaupoista ja apteekeista saa kissoille sopivia hammasharjoja ja -tahnoja. Ihmisten tuotteet eivät niille sovi. Ole kärsivällinen ja aloita totuttamalla kissasi ensin hammastahnan makuun laittamalla sitä esimerkiksi sen huulille. Seuraavassa vaiheessa voit jo kokeilla harjausta liikuttamalla hammasharjaa pyörivin liikkein hampaiden yli. Etene varovasti, sillä kissasi saattaa vastustella harjaa alkuvaiheessa kovastikin. Harjoittele kissasi kanssa joka päivä, askel askeleelta edeten, äläkä menetä hermojasi, vaikka eteneminen onkin hidasta. Oma hermostumisesi tekee tilanteesta vain vastenmielisemmän teille molemmille.

Myytävänä on myös kissanherkkuja, jotka vähentävät plakkia ja hammaskiveä. Niillä voit hemmotella karvakamuasi aika ajoin, vaikkapa palkkioksi hyvin sujuneesta harjauksen opetteluhetkestä.

Comments

Related Post